Anteeksi että olen olemassa ~

Kaksi vuotta oon halunnu laihduttaa. Kaksi vitun vuotta. Ja mitä oon saanu aikaan? En mitään. En saa aikaseksi mitään. Vielä joskus luulin että voin joskus olla laiha.. Yrittäminen on muuttunut elämäntavaksi. Jos syön saman verran kun muut voin pahoin loppupäivän ellen käy oksentamassa. En ole normaali. En ole kuitenkaan sairas. Olen välimuoto. Läski jolle valitetaan että syö. Oon ollu jotenki viiltelemät, mut... Joskus olin viel täysil mukana et nyt lopetan mut nyt ei enään kiinnosta. Ei sillä kumminkaan ole väliä. Kaveri uhkaili kauheilla seuraumuksilla jos en lopeta, mutta lupasi auttaa lopettamisessa, mitään ei ole silti tapahtunut. Joka päivä teke vain enemmän ja enemmän mieli viiltää ja musta tuntuu et se ei oo kaukana enään. En ees kunnolla muista miltä se tuntuu mulla on ikävä viiltelyä. Se sai mut tuntee et oon edes elossa. Vaikken oo viillelly, nii musta on tuntunu silti tosi pahalta. En voi hyvin. Kärsin. Kärsin itsestäni. Kärsin Sonjasta. En kestä. En voi sanoa että haluan kuolla mutta en kyllä voi sanoa et haluan elää... Huoh...

Tää on yhtä valituspostausta valituspostaukse perää. Anteeksi ;-;

en omista kuvia