Musta ei oo kuulunu vuotee mitää, koska kaikki alkoi olla hyvin. Sain vaihdettua lukiotani ja meillä oli poikaystäväni kanssa asunto maksua vaille valmiina... Kerrankin kun olin oikeasti onnellinen 10 vuoteen, kerrankin tuntui, että olen onnistunut jossain ja ylittänyt itseni. Niin potkastii takas maan alle ja lujaa. Poikaystäväni jätti minut. Aivan yhtäkkiä ja kun meillä oli mennyt kaikki hyvin. Ei vuoden seurustelun aikana yhtäkään riitaa ja ny oltaisiin vihdoin päästy aloittamaan elämä. Tämä satutti ja paljon. Elämäni ja tulevaisuuteni hajosi pieniksi sirpaleiksi. Aloin ahdistuksen keskellä polttamaan, koska en halunnut aloittaa viiltelyä enää. En ole tehnyt sitä, mutta joinain päivinä se on aivan hälyttävän lähellä. Ollaan tämän ensisen poikaystäväni kanssa hyvissäkin väleissä, hän ja moni muu kaverini tosin muutti juuri kauas musta. Tuntuu kuin mulla ei olisi enää kunno pohjaa millä elää, vaan yriän vainväkisin pysyäpystyssä murtuvalla alustalla. En osaa auttaa kavereitani, joilla menee huoosti ja pelkään menettäväni heidätkin. Kohta 3kk on kulunut erosta enkä vieläkään tiedä mitä kunnolla ajatella siitä. Teinkö jotain väärin, miksi en kelvannut, jos joku nyt ilmoittaisi et haluaisi aloittaa suhteen, pystyisinkö edes siihen vielä, ottaisinko entisen takaisin jos hän kysyisi.... Niin monta ysymystä ja liian vähän vastauksia.
Onko elämän ainoa tarkoitusvaan potkia päähän?
~ LonelyWolf
Äää tosi rankka juttu :( nyt ei auta muu kuin keskittyä itseen ja juttuihin jotka mitenkään vois helpottaa oloa... tai mistä minä tiiän- mut kyllä se ajan kanssa helpottaa ja joskus oot vielä onnellisempi jonkun vielä kivemman ihmisen kanssa <3
VastaaPoistaHirmusti haleja ja voimia sulle <3